Sami: ”Jos hyönteisruoasta alettaisiin puhumaan lapsille esimerkiksi kouluissa, olisiko se mielestäsi liian… aivopesua?”.
Leena: ”Ei. Me ollaan jo kasvatettu kananmunasukupolvi, maitosukupolvi, naudanlihasukupolvi… Kuinka paljon hyönteisten mainostaminen yhtenä ruokavaihtoehtona voisi tässä mielessä erota näistä muista?”.
Niin. Jos 1960-luvulla kampanjoitiin ”Munalla töihin” tyyppisesti, niin voisiko 2010-luvulla alkaa Suomessa näkymään ”Termiiteillä pois työttömyyskassasta” kaltaista liikehdintää? Tästä ja monesta muusta aiheesta saatiin aikaan oikein hieno keskustelu viidennen haastateltavani Leenan kanssa.
Leenalla on pitkä historia kansalaisvaikuttamisesta ja etenkin ”vihreiden arvojen” edes ajamisesta. Tätä myötä myös hyönteisruoka tuli Leenaa vastaan pari vuosi sitten. Alkuinnostuksen jälkeen aihe on kuitenkin nyt jäänyt taka-alalle. Mitä tapahtui?
”Ketään ei aihe loppujen lopuksi kiinnostanut – EVVK. Kaikki reaktiot jäivät puuttumaan oikeastaan täysin”.
Hyönteisruoka ei siis saanut Leenan mielestä aikaan ihmisissä tarpeeksi suurta mielenkiintoa, jotta sen edistäminen olisi tuntunut tarpeeksi mielekkäältä tai relevantilta jatkettavaksi. ”Verrattuna esimerkiksi hävikkiruokaan, joka on mennyt kaiken edelle kestävyyteen liittyvissä ruokakeskusteluissa, hyönteisruoka ei näy millään tavoin missään. Edes sosiaalisessa mediassa”.
Toisaalta Leena uskoo tilanteen vielä muuttuvan, jos elintarvikelaki hyönteisten osalta joskus tulee vielä muuttumaan. Mutta mikään hopealuoti lakimuutos ei ole.
Ensiksi siitä pitäisi onnistua luomaan ilmiö. Esimerkiksi sellainen, minkä nyhtökaura teki. Sen jälkeen sen käyttö pitäisi saada vakiintumaan – esimerkiksi jatkuvasti uudistuvilla tuotteilla, joita on helppo ostaa ja löytää ihan tavallisista ruokakaupoista.
Leenan mielestä ruokaan liittyvää ilmiötä on kuitenkin erittäin vaikea rakentaa Suomen kaltaisessa maassa. Tässä kolme esimerkkiä miksi:
- Avainhenkilöt puuttuvat: ”Suomesta puuttuvat Jamie Oliverin kaltaiset suuret vaikuttajat, jotka omalla käytöksellään vaikuttavat valtaviin ihmismassoihin”. Ja vaikka tällainen suuri Nestori löytyisikin, pitäisi hänen varmaan myös itse hyönteisistä pitää. Persoonaa, jossa nämä kaksi vaatimusta yhdistyisivät, Leena ei kuitenkaan tunnista.
- Suomi ei ole ruokamaa: ”Toista on esimerkiksi Italiassa – siellä ruoka menee kaiken edelle ja se kiinnostaa ihan kaikkia”. Suomi voi olla siis maa, mistä satelliittien lähettäminen avaruuteen kyllä onnistuu, mutta missä ruokainnovaatiot kannattaa jättää isompien maiden ja pelureiden hoidettavaksi. Suutari pysyköön lestissään.
- ”Ja lihaa minun on saatava” – psalmi. Vanhat tavat istuvat täällä tiukassa.
Puoliksi leikillään, mutta hetken miettimisen jälkeen puoliksi tosissaan, Leena heittää ilmoille kuitenkin kolme tahoa, joiden mukaan saaminen minkä tahansa uusioruoan taakse – ehkä siis hyönteistenkin – voisi auttaa sitä kasvattamaan siivet selkäänsä:
Martat, Salatut elämät ja Ozan Yanar. Siinä on kyllä kova kolmikko pakko myöntää!
Isojen, kertarysäyksellä tulevien muutosten sijaan Leena uskoo kuitenkin vakaasti pienten muutosten suureen joukkovoimaan: ”On isompi asia, että moni tekee pieniä asioita kuin, että muutama tekee isoja asioita”. Hyönteiset saattavatkin olla ehkä liian monijalkainen pala valtaväestön nieltäväksi, joten ”onnistuessaankin” niiden kokonaisvaikutukset saattavat jäädä pieniksi – muutaman HC käyttäjän teot eivät näy isoissa linjoissa. Ja isoja muutoksia tosiaan tarvittaisiin ja nopeasti. Etenkin ympäristösyistä Leena pohti.
Leenan toive mahdollisille kauppoihinkin joskus ilmestyville hyönteisruoille on silti selkeä: ”Kunhan ne eivät imitoisi muita eläinperäisiä ruokia liiaksi. Hyönteiset tulisi esitellä ja kategorisoida hyönteisinä eikä esimerkiksi lihankorvikkeina”. Eli jyrkkä ei esimerkiksi hyönteisjuustolle – kasvisjuustokin kun maistuu Leenan mielestä ihan saippualle.
Kiitos Leenalle haastattelusta!
(Kuvat: Pexels.com)
Oletko ostanut hyönteisiä ruoaksesi? 