Oloni oli kuin homeopaattisella pillerillä – pieni ja arvaamaton. Toinen haastattelu oli juuri alkamaisillaan. Tämänkertainen vieraani olisi periaatteiltaan täysin eläinten syömisen vastainen. Siksi siis erityisen tärkeän lisän ja näkökulman tuoja tähän tutkimukseen. Tätä tilaisuutta ei kannattaisi tyriä.
Tulen kuitenkin suvusta, jossa asiat on tapana jättää viime tippaan. Tällä kertaa nämä perinteet ruumiillistuivat selkeästi jäsennellyn kysymyspatteriston vaihtuessa lääkärinkäsialalla raapusteltuihin hajatelmiin keikkuvan ruuhkabussin perällä. Nyt mentäisiinkin siis a prima vista, eli ensi näkemältä.
Huoleni osoittautuivat kuitenkin täysin turhiksi heti Pauliinan tavattuani. Kädenpuristusta kummempaa ajatusten alkulämmittelyä ei tarvittu – sukelsimme saman tien aiheista väkevimpään, eli ruoan tulevaisuuteen ja hyönteisten mahdolliseen rooliin siinä.
Lihanormi. Siinä käsite, josta muodostui reilun tunnin mittaisen keskustelumme magneettinen keskipiste. ”Jo lapsesta saakka sinut opetetaan syömään lihaa. Koko poliittinen rakenne terveydenhuolto –ja koulujärjestelmää myöten tukee tätä puhumattakaan lihantuotannon lobbareista” Pauliina summaili. ”Kaikki kannustaa syömään lihaa”. Jos lihanhimo todella on yhteiskunnan vahvistama automaatio, ei liene ihmekään, että tämä normi on todellista kryptoniittia lihankorvikkeiden ja kasvissyönnin yleistymiselle Suomessa.
Koko asetelmaan liittyy myös dilemma: ”Suomessa puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta, mutta silti ei suostuta näkemään sitä, että eläintuotannolla voisi olla jotain tekemistä asian kanssa”. Lihantuotantoon ei oikeasti haluta koskea ”juhlapuheita” lukuun ottamatta. Tuotantoeläinten näkökulmasta katsottuna asiat vasta retuperällä ovatkin: ”Suurimpana syynä tähän ehkä ihan vaan puhdas mielenkiinnon puute”.
Mikä olisi siis avuksi, jos lihanormien purkuun pitäisi ryhtyä? Pelkkä tietoisuuden lisääminen aiheesta ei Pauliinan mielestä ole riittävä keino. Tarvitaan myös muita työkaluja. Kuten hyönteisiä?
”Jos hyönteisten käyttäminen ruokana oikeasti korvaisi muuta lihankulutusta Suomessa, voisi sen yleistyminen olla hyvä juttu”. Kuitenkin tietyin reunaehdoin: ”Tällä hetkellä syötäväksi kasvatettavia hyönteisiä ruokitaan kananrehulla. Toimimalla näin hyönteisruoan ekologinen jalanjälki ei oikeasti ole paljonkaan broileria pienempi”. Pauliina otti esiin myös tutkimuksen puutteen: ”Sitä on vähän. Tämä johtanut siihen, että monesti viitataan aina vain samoihin lähteisiin – mitä jos ne eivät pidäkään paikkaansa?”. Hyönteisiä, niiden tuotannon kokonaisvaikutuksia ympäristöön ja ravintosisältöä, pitäisikin tutkia paljon enemmän Pauliinan mielestä. Ennen kaikkea hyönteisten pitäisi pystyä korvaamaan lautasilta jotain muuta ruokaa. Jos hyönteiset tulisivat vain lisäkaloreiksi muun kulutuksen päälle, koko idea hyönteisruoasta saattaa olla perin hyödytön.
Mahdollisista puutteistaan huolimatta hyönteisruoka voi Pauliinan mielestä silti Suomessa yleistyä. Jos ”hyönteistrendi” syntyisi esimerkiksi elintarvikelainsäädännön muututtua, moni kuluttaja voisi alkaa syömään hyönteisiä vaikka niiden kestävyydestä ei olisikaan takeita – ”Ihminen on laumaeläin”. Hämmentävimpänä esimerkkinä Pauliina kertoo muutamasta tapaamastaan henkilöstä, joille veganismi on ajatuksena täysin pöyristyttävä, mutta joilta hyönteisruoka saa yllättävästi kiitosta.
Veganismi ja hyönteisten syöminen – siinä toinen esimerkki hyvin epäintuitiivisesta yhdistelmäparista. Käsitteen varsinaisessa merkityksessä vegaani ei tietenkään voi Pauliinan mielestä alkaa hyönteissyöjäksi, mutta suhtautumisen taso hyönteisruokaa kohtaan voi toki vaihdella riippuen eläinperäisten tuotteiden poisjättämisen motiiveista. Esimerkiksi ympäristöasioita painottava vegaani voisi pitää hyönteisruokaa kannatettavampana ideana kuin henkilö, joka on luopunut lihasta eläinten oikeuksia puolesta.
Veganismin ja ylipäätänsä kasvissyönnin viimeisen parin vuoden aikana tapahtunut selvä kasvu Suomessa on kiinnostava esimerkki siitä miten yhteiskunnan tiettömiin periferioihin karkotetut tavat voivat yhtäkkiä valtavirtaistua ja alkaa kerätä arvostusta. Ihmisläheiset vegaanihaasteet ja ”sipsikaljavegaani” ilmiöt ryyditettyinä sopivilla julkkiksilla ja sosiaalisen media positiivisella vaikutuksella ovat laskeneet Pauliinan mielestä huimasti rimaa yhä useamman siirtymisessä kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota. ”Hörhö” ei ole enää ainut synonyymi vegaanille – ”tavallinen ihminen” on alkanut pikku hiljaa korvaamaan sitä. Hyönteisruoalta yllämainitut attribuutit kuitenkin vielä täysin puuttuvat.
Jos hyönteisruokaa verrataan kasvisruokaan, suurin erottava tekijä näiden kahden välillä on aika. ”Maailma tarvitsee nopeita muutoksia ruoantuotannossa”. Ja tässä kasvisruoalla on pitkä etumatka hyönteisiin nähden. Sen kasvu Suomessa on vuosikymmenten tulos, joka on nyt viime vuosina saanut turboahdettua voimaa muun muassa kasvisruokaa valmistavista uusista kasvuyrityksistä.
Jos kasvissyönti jatkaa Suomessa vuosi vuodelta kasvuaan ja onnistuu samalla nakertamaan vatsaosuuksia ja lautaspinta-alaa lihalta, mihin hyönteistä silloin enää tarvitaan? Pauliina ottaa esiin hyvän esimerkin: ”Moni hyönteistä maistanut sanoo hyönteisen maistuvan pähkinäiseltä ja että siitä saa kivan pikku proteiinilisän. Mutta jos hyönteinen maistuu pähkinältä ja kaipaat proteiinia, miksi et söisi saman tien vaan oikeaa pähkinää?”.
Jos jotain radikaalia ja uutta pitää kasvisruoan kasvatuksen yhteydessä tehdä, Pauliina pitää keinolihaa tähän tarkoitukseen järkevänä ja kannatettavana ideana. Vaikka keinoliha on hyönteisruoan tavoin vielä paljolti hämärän peitossa, ainakin sen lupaus on parempi – ei enää kärsimystä yhdellekään eläimelle, edes sirkoille.
Kiitos Pauliinalle haastattelusta!
(Kuvat: Pexels.com)
Oletko ostanut hyönteisiä ruoaksesi? 